Kun huutaa tarpeeksi kovaa niin eiköhän joku usko
Kun riittävän moni toistaa virheellistä tietoa, tarpeeksi kovaan ääneen ja usein, alkaa se kuulostaa totuudelta. Jos on tarpeeksi itsevarma ja sanavalmis omissa näkemyksissään, se voi mennä monelle kuuntelijalle täysin läpi ilman sen enempiä todisteita. Vaikka väärä informaatio saattaa levitä netissä kulovalkean tavoin, se hyvä juttu tässä samaisessa asiassa on, että näille kovaäänisimmille ”totuuksille” voi alkaa ilmestyä vastaväitteitä nopeastikin, riippuen mitä mediaa seuraa.
Journalistien tehtävä on selvittää, mistä oikeasti on kyse kun ”huhut” alkavat levitä. Kilpailevassa maailmassa ongelma tulee siinä, että kiireessä julkaistaan uutinen ja vasta jälkeenpäin korjataan väärää tietoa (koska journalistin tulee informoida virheistä näkyvästi), jolloin vahinko on jo tapahtunut. Harva tulee lukemaan samaa juttua uudestaan ja vaikka virhe on korjattu, päkkimäisemmät ja kovaäänisimmät uskovat enemmän ”ensimmäistä vedosta”.
Tiktok ”uutisoinnin” välineenä
Influencerit eli sosiaalisen median vaikuttajat ovat yksi suurimmista nykyajan ”tiedonlähteistä” ja -jakajista varsinkin nuorempien keskuudessa, mikä voi olla hyvä, mutta myös paha. Somevaikuttajien fanit voivat uskoa helpostikin idolinsa sanaan. Samalla suuri joukko voi myös ns. ”cancellata” eli asettaa joku toinen henkilö boikottiin ilman, että ovat itse kriittisiä ja tutkivat, mistä oikeastaan onkaan kyse.
Kielteisen julkisuuden kohdalla uutisoinnissa pitäisi näkyä selvästi, miten tiedot on hankittu ja varmistettu niiden luotettavuus. Kritiikin kohteelle tulee myös antaa tilaisuus perustella oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä. Tämä olisi kätevää tuoda ”cancelloinnin” kohdalla.
Mutta toisaalta, nämä idolit voivat vaikuttaa ihan eri tavalla nuorien mieliin ja päätöksiin toisin kuin muu media, tärkeäkin tieto voi liikkua nopeasti twitterissä, youtubessa, instagrammissa, tiktokissa yms. Myös nuorten mediakriittisyyden on huomannut: keskusteluita seuratessa on joskus puitu jotakin asiaa moneltakin eri kantilta. Vaikka välillä tuntuukin, että massa liikkuu sokeasti johtajansa mukana, olen myös nähnyt, miten suunta voi yhtäkkiä muuttua. Esimerkiksi, ”cancellaamisesta” on tullut nykyään kirosana ja se nähdään pahana, kun ymmärrettiin että monen vuoden takaisia juttuja ei välttämättä kannata kaivella esiin, sillä ihminen kasvaa vuosien mittaan ja voi olla nykypäivänä ihan eri ihminen, ja että jokaiselle pitäisi antaa mahdollisuus muuttua.
Kun ”faktalla” niitä klikkejä ei saa – ilmeisesti
Minulle opetettiin peruskoulussa, että hyvä uutinen on sellainen, minkä otsikossa ja ensimmäisissä lauseissa kerrotaan jo heti mistä on kyse. Klikkien hakeminen on muuttanut tätä käytäntöä erilaisissa tiedotusvälineissä sillä, että otsikoista on tehty ympäripyöreitä ja liioittelevia, ja kun itse tekstiä lähtee lukemaan, otsikko voi erota huomattavasti viestin sisällöstä. Tämä on erityisen paha siksi, että moni lukee pelkät otsikot läpi, päättelevät niiden olevan ”totta” ja perustavat omat mielipiteensä niihin. Monesti olen kuunnellut toisen henkilön siteraavan henkeään haukkoen jonkin sensaatiolehden otsikointia, ja kun olen kysynyt syventävää tietoa, on vastaus ollut: ”Siis tää luki SenJaSen lehden etusivulla”. (Kiitos muuten Klikinsäästäjä, kun tappelit näitä suuria roskajulkaisuja vastaan. Toivottavasti toimintanne jatkuu vielä joskus jossain muodossa!)
Sensaatiolehdet ovat tästä syystä huonoja paikkoja lukea uutisia. Jotkut tiedostavat uutisoinnin olevan sensaatiohakumaista, mutta toiset taas perustelevat kannanottonsa juuri näihin ”uutisointeihin”. Sensaatiolehdet ovat jatkuvasti rajan harmaalla puolella, tai jopa täysin pimeällä. Rajat hämärtyvät helposti, kun esimerkiksi seuraavanlaisista kohdista on kyse:
- Uutisoinnin pitää kunnoittaa ihmisarvoa
- Yksityiselämän juttuja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella
- Etninen alkuperä, kansalaisuus, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etc
- Hienotunteisuus esim. kuolemantapauksissa
- Julkisella paikalla tapahtumaa lupa selostaa ja kuvata ei-halveksittavasti (kaikki julkinen ei välttämättä kuitenkaan ole julkaistavissa)
- esim. yksityiselämän suoja ja alaikäisyys
- Rikosepäilyiden kanssa varovainen tunnistettavuuden suhteen. Jos rikos paljastaa uhrin, ei pidä julkaista
- Julkisuuden henkilöt ja heidän yksityisyytensä ja sen puute
Mainonta uutisten seassa ja toisinpäin
Sisältömarkkinointi muistuttaa journalistista sisältöä, koska tarkoitus on sopia median aikaisempaan sisältöön. Mainoksen ja uutisoinnin raja hämärtyy välillä helpostikin. Yleisöllä on oikeuus tietää, lukeeko mainosta vai uutista, merkinnän tulisi olla heti tekstin alussa, esimerkiksi tyylillä: ”On tehty yhteistyössä…”
Itse olen pannut negatiivisesti merkille sen, että esimerkiksi Twitter ripottelee mainossisältöä seuraamieni ihmisten sisällön sekaan ja olen useaankin otteeseen klikannut mainosta luullen sen olevan jokin seuraamani henkilön postaus. Merkintä näistä mainoksista on postauksen alla haalealla ”pois silmistä”.
Kun asiallinen keskustelu on mahdottomuus
Julkinen keskustelu on todella tärkeää, mutta vaikea käsite. Netissä anonyymiys ja ruudun taakse piiloutuminen antaa monelle sekä rohkeutta tuoda omat näkemykset julki, mutta myös monen osallistua trollailuun, huuteluun sekä toisten loukkaamiseen. Kun taas näitä henkilöitä lähdetään rajoittamaan, alkaa itku ”sananvapauden” puolesta. Pahimmillaan kuitenkin toisen aggressiivinen ja loukkaava kommentointi rajoittaa muiden mahdollisuutta osallistua ja keskustella vapaasi ilman pelkoa, jolloin sananvapaudesta tulee vain kovaäänisempien oikeus. Mikä on harmi, sillä monesti kun olen lukenut jonkin uutisen, minua kiinnostaa mitä ihmiset ovat tästä mieltä. Nykyään keskustelu on vahvasti rajoitettu tai sitä ei ole ollenkaan.
Keskusteluja ei suinkaan helpota sekään, että mikään ei välttämättä ole mustavalkoisesti väärin tai oikein, vaan on paljon harmaita sävyjä, ja se on monelle vaikea käsite, itselle myös. Olisi helpompaa, jos olemassa olisi vain absoluuttisia totuuksia. Ihminen on laiska ja on helpompi uskoa suoraan kuin lähteä kyseenalaistamaan ja tutkimaan – ainakin omalla kohdalla. Pyrin korjaamaan tämän henkilökohtaisesti sillä, että kuuntelen ja panen merkille eriävät mielipiteet, ja muistuttamaan itseä jatkuvasti siitä, että asia ei välttämättä ole niin kuin ensin luulen.
Vinkkejä, kun pohtii uutisoinnin todenpitävyyttä:
- Kuka jutun on jakanut/kirjoittanut ja onko kirjoittajaa edes mainittu? Mitä muuta kirjoittaja on julkaissut?
- Millä tyylillä juttu on kirjoitettu?
- Onko teksti puolueeton?
- Kenen asiaa juttu ajaa? Hyötyykö joku tästä jutusta?
- Ovatko muut välineet uutisoineet asiaa?
- Onko kyseessä mainosteksti?
- Onko lähteet merkattuna? Entä lähteiden asiantuntemus?
Asiatekstin todenpitävyyden todistaminen saattaa olla vaikeakin asia, varsinkin kun lähdeittenkin kohdalla pitää muistaa olla kriittinen, mahdollisesti tutkia myös ne kaikki. Varsinkin, kun usein käy niin, että en edes välttämättä ymmärrä, mitä luen. Joskus on vain helpompaa olla ajattelematta ja vain uskoa. Pyrkiä olemaan avoin voi olla hyvinkin väsyttävää, kun tuntuu että mistään ei saa olla mitään mieltä, kun joku/jokin kuitenkin sen perustelee toiseksi.
Vahvistusharha = kun etsii omille näkemyksilleen ja mielipiteilleen puoltavia juttuja ja todisteita. Itse olen tähän syyllistynyt, kun joskus heikolla hetkellä oikein haluan lukea ”faktaa” omista fiiliksistä helpottaakseni oloani, vaikka tiedostan sen, että pitäisi olla kriittinen ja avoin eri kannoille.
Ja huom, tämä kyseinen teksti on paljon omaa mielipidettä ja turhautumista. Mutta tässä kuitenkin lähteet, joita olen lukenut asiaa pohtiessani ja tekstiä kootessani:
https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/art-2000007772152.html
https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/07/valheenpaljastaja-erotatko-uutisen-ja-mainoksen-toisistaan
https://etiikka.fi/media-ei-ole-journalismi/
https://vastuullisuusuutiset.fi/fi/
Onko tämä totta? (PDF)